sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Vihdoinkin täydellinen postcardwall!! :D


Japani, 16. toukokuuta 2016 (#781)
USA, 13. toukokuuta 2016 (#778)
Valkovenäjä, 16. toukokuuta 2016 (#780))
Hei! :) Tuntuu, että koko päiväni pelastui, kun viimeinkin löysin kauan kadoksissa olleen Taiwanista tulleen postcrossingkortin! Se oli laatikossani mukavasti kaikkien papereiden alla, mutta nyt "turvallisesti" muiden korttien joukossa. Skannasin tänään jälleen puuttuvia kortteja postcrossingin korttiseinälleni ja nyt minulla on pitkästä aikaa kaikista saapuneista korteistani kuvat siellä! On mahtava tunne, kun yksikään kortti ei ole enää "karkuteillä" <3

Venäjä, 17. toukokuuta 2016 (#782)
Taiwan, 4. heinäkuuta 2015 (#731)
Edellisen postauksen jälkeen olen vähitellen ruvennut taas aktivoitumaan korttien lähettämisen suhteen :) Eilen laitoin matkaan yhteensä 6 ja muutama viikko sitten 10 korttia :) Itsekin olen saanut viime aikoina postia mukavasti. Tällä hetkellä minulla on yhteensä 780 lähetettyä ja 784 vastaanotettua, joten 10 korttia on näin ollen tullut edellisen postauksen jälkeen lisää, nekin ihan huhti-toukokuun aikana :) Matkalla minulla on nyt 9 korttia ja kolme on mennyt expirediin..

Taiwan, 16. toukokuuta 2016 (#779)
Se "kadonnut lammas"-kortti muuten näyttää tältä (#731). En oikeastaan tiedä, mitä mieltä olisin siitä.. Onhan se periaatteessa hieno, kun kortissa on kiinalaista taidetta, mutta sitten taas toisaalta se on kyllä aika yksinkertainen.. Lähettäjä fanittaa Owl City -nimistä bändiä. Minä olen myös kuunnellut heidän tekemäänsä musiikkia ja muutamia minuakin  miellyttäviä kappaleita on niiden joukosta löytynyt esim. "Silhouette"
Hollanti, 12. toukokuuta 2016 (#776)

Joulukuussa postilaatikkooni tipahti kortti (#773) Kiinasta. Minua hieman ärsyttää se, että monet crossailijat lähettävät kortteja eri maista, kuin missä he itse asuvat. Niin kuin tässä tapauksessa kortissa on kuva New Yorkista, mutta lähettäjä itse on kiinalainen. Toisaalta myönnän itsekin syyllistyväni hieman samaan, joten ei kaiketi saisi valittaa ;)

Tammikuussa sain myöskin kokonaista yhden kortin (#774), jota en edellistä postausta kirjoittaessani ollut ehtinyt skannata. Ihan kiva skyline! Vai mitä? :) Se on itse asiassa jo toinen korttini Macaulta, mikä on mielestäni hauska sattuma :) Tiesitkö muuten, että Macau on kaupunki, joka sijaitsee lähellä Hong Kongia. Se liitettiin Kiinaan vuonna 1999.

Macau, 11. tammikuuta 2016 (#774)
Valtaosa noista 10:tä tuoreimmasta kortistani on ollut toiveideni mukaisia <3 Suosikkini niistä on ehdottomasti Japanista tullut i-ha-na jalavakeijukortti (#781), joka matkasi luokseni tämän viikon maanantaina 16.5. Luulen, etten taida koskaan kyllästyä noihin Cicely Mary Barkerin keijuihin. Japanista olen tähän mennessä saanut 2 erilaista  <3
USA, 18. toukokuuta 2016 (#783)

Tuo Barkerin taiteilema kukkakeiju on muuten vuodelta 1940. Samoin on Gustaf Tenggrenin tekemä vesivärimaalaus "Pinocchio" (#777), jota esittävän kortin sain Ranskasta. Se sopii kokoelmaani hienosti, koska lastenkirjallisuuteen liittyvät hahmot kuuluvat suosikkeihini. Ja onhan se lisäksi tuttu Disneyn "Pinocchio" -elokuvastakin :)

Saksa, 20. toukokuuta 2016 (#784)
Venäjältä tuli "tupla", kun laatikostani tipahti jääkarhuperhekortti (#782). Samanlainen (#579) saapui nimittäin ilahduttamaan minua myös lokakuussa 2013. Tämän uusimman kortin lähettäjä antoi minulle kortissaan lukusuosituksensa Gregory David Robertsilta. Myös Saksasta saapui jääkarhukortti rikastuttamaan kokoelmaani (#784), joka on mielestäni söpö. Sen lähettäjä suositteli minulle muutamien saksalaisten artistien biisejä. "Karhuteemaa" edustaa myös USA:sta matkannut hauska pandakortti (#778), jossa on tuon sydämen myötä myös jtn söpöä. Lisäksi kortista tekee merkityksellisen se, että siinä oli Harry Potter -aiheinen postimerkki :) Hollannista sain tiikerikortin (#776), mikä on kaikin puolin kiva juttu. Kokoelmassani ei entuudestaan vielä ollutkaan sellaista korttia, jossa on valkoinen tiikeri :)

Valkovenäjältä luokseni saapui kokoelmani 7. Johnny Depp -kortti (#780). On aina ilahduttavaa saada postitse kuva tästä karismaattisesta näyttelijästä :) Odotan muuten jo innolla "Liisa Peilimaailmassa" -elokuvan tuloa leffateattereihin. Siinähän Depp on jälleen Hullun Hatuntekijän roolissa :)

Saksa, 11. toukokuuta 2016 (#775)
Kiina, 31. joulukuuta 2015 (#773)
Tuo Taiwanista tullut iltavalaistuskortti (#779) on mielestäni hieno myös. Kyltit näkyvät selkeästi. Lähettäjä oli koristellut kortin toisen puolen nalleteipillä, mikä oli söpöä :) USA:sta matkannut kortti (#783) on mielestäni hieman erikoinen, mutta ehkä sen voisi hyödyntää väritystehtävänä :D Minulla ja lähettäjällä oli yllättävän paljon yhteistä, sillä hän kertoi pitävänsä niin kukkakeijuista, kuin fantasiaromaaneistakin :) Suosittelin hänelle lukemaani vampyyrikirjasarjaa, johon olen koukuttunut pahasti :) Saksasta tullut iltavalaistuskortti (#775) on ihan ok, mutta en ole oikein varma, mikä rakennus kortissa oikeastaan on :D Kaiketi jokin hallintorakennuksen tapainen, koska siinä liehuu lippujakin.
Ranska, 13. toukokuuta 2016 (#777)

Nyt pitäisi kaikkien 20 uusimman korttien kuvat olla näkyvillä täällä :) Haluaisin päästä siihen pisteeseen, että jossain vaiheessa saisin laitettua ihan kaikkien saamieni korttien kuvat tänne, mutta voi olla, että se jää vain haaveeksi, kun postausten välit ovat olleet viime aikoina niin pitkiä yms. Toisaalta, tässä muutamien viikkojen aikana olen taas huomannut, miten paljon iloa postcrossing tuottaa, joten toivon, että pysyisin edes hetken aikaa vähän aktiivisempana postcrossailijana ja sitä kautta saisin kasvaettua postauksien määrää täällä blogissakin, mutta katsotaan ;)  Joka tapauksessa, mahdollisuuksia siihen on ainakin ilmassa taas :)

Mutta, luulenpa, että tämä korttitarina on nyt tullut tiensä päähän :) Kortteilemisiin uudelleen taas pian! <3 Ainakin toivottavasti :D

lauantai 20. helmikuuta 2016

Järjestyksen lumous...

Tsekki, 9. joulukuuta 2015 (#770)
Romania, 6. joulukuuta 2015 (#753)
Hellou! :) Minun rupesi äkisti tekemään mieleni kirjoittaa uusi blogipostaus. Edellisestä onkin taas jo ehtinyt vierähtää pitkä tovi..

Skannasin tänään pinon sellaisia postcrossingkortteja, joista lähettäjät eivät olleet laittaneet kuvia postcrossingin sivuille.  Minun korttiseinäni postcrossing.com:issa olikin ollut pitkään "puutteellinen" ja expirediin menneiden lista totaalisen "out of date", joten ihan järkevää oli niidenkin puolesta siistiä hieman :)

Kun sain tämänkertaisen korttipinon skannattua, 774 saapuneesta kortista enää kaksi odottaa käsittelyä: uusin, 11.1 Macaolta tullut sekä Taiwanista matkannut yksilö, joka on joutunut merkillisellä tavalla kateisiin. Expiredissa on 7 korttia.. Minulla ei varmaan koskaan ole ollut yhtä "pahaa" tilannetta,.. Kun en lähettele mitään hirveitä määriä kortteja muutenkaan, niin tuntuu ikävältä, että nekään, jotka lähetän eivät kaikki mene perille sinne, minne pitäisi... Toisinaan kortit toki saattavat mennä perille vielä 200 matkustuspäivän jälkeenkin. Yhtä monta on tarinaa, kuin korttiakin. Se on yksi niistä asioista, mikä tekee postcrossingista perin mielenkiintoisen harrastuksen :)

Saksa, 7. joulukuuta 2015 (#762)
Lähetettyjä kortteja  minulla on nyt 766, joten kasvua ei ole edellisen postauksen jälkeen juuri tullut (16kpl). Rehellisesti sanoen, en ole tuon samaisen marraskuun jälkeen ottanut ollenkaan uusia osoitteita. Jostain syystä minulla on (jälleen kerran) ollut innostus kateissa ja niinpä olenkin kortteilun sijaan keskittynyt muihin juttuihin. Tämän päivän järjestelyoperaation jälkeen minusta kuitenkin tuntuu  siltä, että voisin laittaa  muutaman kortin maailmalle pitkästä aikaa! :) Tänään tekemäni skannailu nimittäin näytti minulle taas sen, miten mukavaa korttien järjestely ym. parhaimmillaan on <3

Tsekki, 9. joulukuuta 2015 (#771)
Koska olen taipuvainen haaveiluun, niin ei liene ihme, että olen kiinnostunut myös linnoista. Monissa niistä on jotain ylvästä ja kaunista. Saksassa oleva "Prinsessalinna" Neuschwanstein on suosikkini ja niinpä minulla onkin jo aika monta sellaista korttia, jossa kyseinen linna komeilee. "Pimeät" kortit, kuten tämä Romaniasta (#753) tullut herättävät mielikuvitukseni, sillä rupean kuin vahingossa miettimään, kuka siellä voisi asustaa tai millainen hänen tarinansa mahdollisesti olisi :) En ole koskaan lähtenyt kirjoittamaan tarinaa kortin perusteella, mutta ehkä sellaistakin voisi kokeilla joskus ;)

Venäjä, 9. joulukuuta 2015 (#768)
USA:sta tulleella kirjoituskonekortilla (#756) on mielenkiintoinen tarina. Lähettäjä kertoi osallistuvansa NANOWRIMO:oon ja hänellä oli tavoitteena saada 50.000 sanaa kokoon marraskuun aikana, jolloin kyseistä maailmanlaajuista tapahtumaa vietetään. Koin samankaltaisuutta kortin lähettäjää kohtaan, olenhan itsekin kiinnostunut kirjoittamisesta. Kiitosviestissäni toivotin onnea hänen haaveelleen kirjailijaksi tulemisessa :) Tällaiset kohtaamiset ovat mahtavia! :)
 
Vuosien varrella korttikokelmaani on ehtinyt päätyä jo useampikin taidekortti. Valtaosa niistä on ihan mukiinmeneviä, mutta mahtuu mukaan niin ikään muutama hieno ja ei-niin-hienokin. Wilhelm  Listin (1864-1918) maalaus Magnolia (#762) on mielestäni yksi
USA, 6. joulukuuta 2015 (#756)
hienoimmista taidekorteistani. Magnolia tuo mieleeni ihanan romanttiset kirsikankukat :) <3 Venäjältä olen saanut muutaman hienon piirretyn taidekortin. Monessa niistä on ollut selvää historian siipien havinaa, kuten tässä Kontantin Rudakovin (1891-1949) käsialaa olevassa "Evening at Madame de Maurelle's" -teosta kuvaavassa kortissakin (#768), joka on vuodelta 1936.

Venäjä, 26. joulukuuta 2015 (#772)
Joulukuun alussa sain Tsekistä vahvoja tunteita sisältävän kortin (#770). Oletan näin, koska kuvaan on tallentunut suukko :) Eläinkortit ovat jostain syystä lähellä sydäntäni, erityisesti sellaiset, joissa on villieläimiä. En tiedä miksi, mutta minua hymyilyttää aina, kun katson kyseistä korttia <3 Joulukuussa kokoelmaani päätyi Venäjältä ihana pikkuinen jääkarhu (#772), joka löysi heti tiensä lempikorttieni joukkoon. Samoin teki myös Tsekistä tullut jääkarhuparivaljakko (#771) <3 Sitä ei voi kun välillä ihmetellä, että miten jokin niin pieni, kuin postikortti voi tuoda mukanaan niin paljon iloa. <3

Mutta, luulenpa, että tämä postaus on nyt tullut tiensä päähän. Mukavaa helmikuun loppua! Kortteilemisiin taas pian! <3

perjantai 20. marraskuuta 2015

6 vuotta!! :D


Japani, 21. elokuuta 2015 (#738)
Heipähei pitkästä pitkästä aikaa! :) Kuten olette blogini hiljaiselosta varmaankin päätelleet on minulla postcrossingin harrastaminen ollut viime aikoina hyvin vähäistä... Kun kortteja ei ole maailmalle juuri lähtenyt niin  ymmärrettävästi minulla ei ole kamalasti ollut tännekään kirjoitettavaa.. Melkoinen oravanpyörä! :( Totta puhuakseni en ole edes vähään aikaan ajatellut koko blogin olemasaoloa, mikä on kurjaa, kun kuitenkin pidän kirjoittamisesta :) Saatattekin ehkä ihmetellä, että miksi sitten kirjoitan nyt. Siihen voin vastata, että minulla on oikein hyvä syy.. Nimittäin postcrossingin vuosipäivä <3

Tänään tulee kuluneeksi 6 vuotta siitä, kun liityin postcrossailijoiden iloiseen joukkoon <3 Tuntuu uskomattomalta, että siitä on jo niin kauan, kun löysin harrastuksen  ryhmätyön tekemisen lomassa ja innostuin siitä suuresti.. On muuten perin harmillista, ettei innostuneisuuteni postcrossingia kohtaan ole nykyään samanlaista, kuin alussa.. No, ehkä kanssaihmiseni ovat tyytyväisempiä, kun en puhu siitä niin paljon koko ajan X)

USA, 23. huhtikuuta 2015 (#715)
Tällä hetkellä minulla on yhteensä 750 lähetettyä ja 750 vastaanotettua postikorttia. Harvinaista kyllä luvut ovat täysin tasaväkiset, sillä yleensä minulla on jonkin verran enemmän vastaanotettuja, kuin lähetettyjä kortteja. Matkalla on tällä hetkellä 19 postikorttia. Laitoin alkuviikosta kaikki mahdolliset 23 korttia matkaan, joten osa niistä on ehtinyt päästä jo perille kohdemaihinsa. Kyseiset kortit olivatkin olleet laatikossani jo muutaman viikon.. Minulla kun on tapana ottaa osoitteita, mutta jättää ne sitten hetkeksi "odottamaan", ennen kuin vasta kirjoitan ne ja lähetän matkalle X) Minulla on itse asiassa matkalla olevien korttien maksimimääräkin nyt kohonnut 24:ään (kun uusi 50 täyttyi), joten halutessani voisin lähettää 5 korttia lisää. Postin lakkoilun takia taidan kuitenkin odottaa jonkin aikaa, vaikka postimerkkejäkin olisi tällä kertaa tarpeeksi :)

Venäjä, 30. marraskuuta 2014 (#695) 
Noudattaakseni vuosipäiväni "perinteitä" on jälleen aika kurkistaa tilastoihin ja listata, montako korttia sitä on tullut vuodessa lähetettyä ja vastaanotettua.. Tilastojen mukaan olen vuoden aikana lähettänyt yhteensä 77 ja saanut 74 postikorttia. Suosikkejani saapuneista korteista ovat mm. Japanista tullut pelargonikeiju (#738), USA:sta saamani, kokoelmani ensimmäinen puuma (#715), Sveitsistä matkannut pikku kilppari (#706) ja Venäjältä kokoelmaani rikastamaan saapunut tiikeriperhe (#695). Löysin jokin aika sitten myös pitkään kadoksissa olleen, Venäjältä tulleen postcrossingkortin, mikä sai aikaan ilahtuneen hihkaisun. Yllättäen siinä nimittäin komeilikin (#694) näyttelijä Tom Felton alias Draco Malfoy! Minä kun kuvittelin kadonnen kortin esittävän maisemaa tms., mutta kaiken kaikkiaan oli suuri helpotus, että kortti löytyi ja sain kuvan laitettua korttigalleriaani :) Toisaalta samalla huomasin, että eräs Taiwanista tullut kortti näyttää kadonneen.. X) Kuinkahan pitkään menee, että löydän sen?! :D

Vuoden aikana lähetin eniten kortteja Saksaan, kuten monta kertaa aiemminkin (19) ja toiseksi eniten Venäjälle (9). Kolmannen sijan jakaa kolme maata, sillä sekä Kiinaan, Puolaan että Hollantiin lähetin kaikkiin vuoden aikana yhtä monta (5) postikorttia. Ensimmäisen kerran tänä vuonna lähetin kortit Peruun ja Seychelleille. Yhteensä lähetin kortteja 28:aan eri maahan, joista Australiaan ainoastaan yhden kortin, mikä on mielestäni perin harmillista.. Sama tilanne minulla tosin oli viime vuonnakin..

Venäjä, 28. marraskuuta 2014 (#694)
Minua ei yllätä se, että eniten kortteja sain niin ikään Saksasta (13), toiseksi eniten Venäjältä (12) ja kolmanneksi eniten USA:sta (10). Kolme suurinta siis näkyy minulla omassa kokoelmassa selkästi :) Hollannista sain yhteensä 9 korttia ja kaikista muista 21:stä maasta sain 1-3 postikorttia, mikä mielestäni sen sijaan on melko yllättävää. Ensimmäiset kortit kokoelmaani liittyivät vuoden mittaan Sloveniasta ja Intiasta. Yhteensä kortteja sain 25:tä eri maasta. Kaikki nämä edellä kerrotut tiedot olen poiminut postcrossing -profiilini stats -osiosta. Tilastot ovat mielenkiintoisia, mutta toisaalta numerot kertovat myös karun totuuden. Tässä tapauksessa siis sen, että kortteiluni on selkeästi vähentynyt entisestään. Tulevaisuus saattaa tuoda tullessaan kuitenkin muutoksen, tuulia ;)

Olen liittynyt mukaan Suomen postcrossingyhdistykseen. Se on laatuaan ensimmäinen koko maailman mittakaavassa, joten kyseessä on aika merkittävä juttu ;) Yhdistyksen tavoitteena on tarjota jäsenilleen postcrossingiin liittyviä etuja, järjestää matkoja yms. Kenties minäkin innostun tarjousten tms. kautta lähettämään aiempaa enemmän postia maailmalle ja hankkimaan kaikenlaista muuta kivaa postcrossingiin liittyen, kuka tietää ;)  Minulla ei ole entuudestaan kovin paljon kokemusta yhdistyksessä toimimisesta, mutta seuraan ilolla mitä tästä tulee! Mikäli postcrossing-yhdistyksen toiminta kiinnostaa sinuakin niin, lisää tietoa siitä löydät mm. täältä

Sveitsi, 17. huhtikuuta 2015 (#706)
Yhdistyksellä on sivut myös facebookissa, joista kannattaa käydä tykkäämässä. Mitä enemmän jäseniä yhdistyksessä on, sitä paremmin se pystyy toimimaan heidän hyväkseen. Joten, nyt te kanssacrossaajat, liittykäähän tekin mukaan toimintaan! :) Liittymällä jo tämän vuoden puolella pääsee muuten maksujen kanssakin halvemmalla ;) Vink, vink ;)

Tämä blogipostauksen kirjoittaminen on oikein mukava tapa juhlistaa kulunutta vuotta postcrossingin parissa :) Tulevaisuudessa aion edelleen jatkaa postcrossingin harrastamista omassa tahdissani eli lähettää kortteja, kasvattaa omaa kokoelmaani eli odottaa postilaatikon kilahdusta sekä käydä miiteissä mahdollisuuksien mukaan. Kiva olisi joskus kavereiden kanssa järjestää myös minimiittejä, mutta se on harmillisen vaikeaa, kun kaikki asuvat eri puolilla Suomea.. Ehkä sitä kuitenkin voi tapaamisten yhteyteen kuin vahingossa ottaa mukaan myös korttien kirjoittamisen ;)

Mutta, luulenpa, että tämä postaus on tullut tiensä päähän. Jos seuraavan kirjoittamiseen ei menisi ihan yhtä pitkää aikaa.. Mitä? Toiveajattelua vai.. No niin kai sitten, mutta kortteilemisiin nyt kuitenkin <3

lauantai 30. toukokuuta 2015

Blogin vuosipäivä :)


Venäjä, 4. toukokuuta 2015 (#722)
Tasan kolme vuotta sitten (29.5.2012) laitoin pystyyn tämän postikortteihin keskittyvän blogin, jossa minun oli tarkoitus keskittyä kuvailemaan minulle niin tärkeää postcrossing -harrastusta. Silloin elettiin vuotta 2012, jolloin saavutin yhden tämänastisen elämäni tärkeimmistä virstanpylväistä, kun valmistuin kirjastotradenomiksi joulukuussa. Keväällä olin hiljalleen pääsemässä vauhtiin opinnäytetyöni kirjoittamisen kanssa ja ensimmäinen kunnon työpesti, projektityöntekijän rooli kolkutti nurkan takana.

Olin haaveillut bloggaamisen aloittamisesta jo aikaisemmin, mutta jostain syystä se ei aluksi meinannut ottaa tulta alleen. Onneksi päätin yrittää uudestaan. Valitettavasti julkaisutiheys on bloggausurani alkumetreistä selkeästi hiipunut, mutta en sentään ole koko bloggaamista tyystin unohtanut :)

USA, 3. maaliskuuta 2015 (#701)
On kuitenkin kurjaa todeta, että tämä postaus on vuoden 2015 ensimmäinen.. Mikäli kirjoittamistahtini jatkuu yhtä harvana tästä eteenkinpäin, on mahdollista ettei niitä tule kovinkaan montaa lisää tämän vuoden aikana :D Ajatelkaamme positiivisesti, että parannan lähitulevaisuudessa tapani ;)

Kun edellisestä postaamisesta on niin törkeän kauan niin valitettavasti myöskään korttikuvat eivät oikein ole ajan tasalla.. Pitäisi tässä jonakin päivänä taas päivittää nekin, vaikkakaan täydellistä niistä ei enää saa, kun olen onnistunut hukkaamaan yhden Venäjältä tulleen kortin, josta ei ole kuvaa edes postcrossing.com:issa! Yhyy!! :( Toivon, että löytäisin sen vielä jostain, mutta aika huonolta näyttää, kun olen jo pengastanut kaikki mahdolliset paikat eikä kortista näy jälkeäkään..  Huoh..

Tähän mennessä olen lähettänyt yhteensä 725  ja vastaanottanut 727 postcrossingkorttia. Joulukuun lopun jälkeen olen siis lähettänyt 30 ja saanut 29 korttia. Näin ollen en voi sanoa olleeni kovin aktiivinen postcrossailija viime aikoina, ikävä kyllä. 700 lähetetyn ja vastaanotetun kortin raja on sentään mennyt rikki :D 700. lähettämäni kortti rekisteröitiin USA:ssa. Siinä on kuva Disneyn suloisesta Helinä-keijusta. Oman kokoelmani 700. kortin sain Hollannista. Kyseisessä kortissa on kirjailija Norman Douglasin "Together" -teoksen punainen kansi. Minulla saa tällä hetkellä olla kerrallaan korkeintaan 23 korttia matkalla -tilassa. Parhaillaan matkalaisia on yhteensä 8, joista kolme on todellisuudessa vielä kirjoittamatta :D Niin ikään kolme korttia on "vaarassa" mennä expired -tilaan eli ne ovat olleet matkalla melkein 60 päivää pääsemättä perille määränpäähänsä.
USA; 28. huhtikuuta 2015 (#719)

Monenmoisten esteiden takia en ole tänä vuonna ehtinyt miittailla juuri ollenkaan. Muutama viikko sitten pääsin tosin mukaan erään postcrossailijan synttäreille, jossa pidettiin samalla miitti. Se oli oikein mukavaa. Jos en aiemmin ehdi mukaan miittihumuun  uudelleen, niin sitten viimeistään heinäkuussa on PAKKO päästä, kun 14.7 postcrossing "täyttää pyöreitä" nimittäin komeat 10 vuotta :)

Luulenpa, että tämä postaus on tullut tiensä päähän :) Toivotan teille kaikille oikein lämmintä alkavaa kesää ja kaikkea hyvää! Kortteilemisiin! <3

PS. Tässä postauksessa on kolme karhukorttia, jotka ovat mielestäni parhaimpia niistä 29:stä postcrossingkortista, jotka olen saanut tämän vuoden aikana. Pidän näistä kaikista paljon, mutta tietenkin suosikistani jääkarhusta erityisesti ;)


keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden vaihtuessa

Venäjä, 20. marraskuuta 2014 (#688)
Tämä postaus on paitsi joulukuun ainut, myös vuoden 2014 viimeinen. Tunnustan, että tämän vuoden aikana olen laiskistunut (entisestään!!) blogini ylläpitämisessä, vaikka alkuvuodesta toivoin, että kävisi toisin.. Kaiketi tämä suunta oli jossain vaiheessa väistämätön: elämässä on paljon kaikenlaista ja harrastuksistakin uutuudenviehätys väistämättä katoaa joskus. Mutta älä pelkää, en kuitenkaan aio ihan täysin kirjoittamista lopettaa :)

Tällä hetkellä olen lähettänyt yhteensä 695 (9 joulukuussa) ja vastaanottanut 698 (3 joulukuussa) postcrossinkorttia, mikä tarkoittaa sitä että aivan pian pääsen 700:aan korttiin ja minulla saa sen jälkeen olla matkalla kerralla korkeintaan 23 korttia, joka on yksi kortti enemmän, kuin nyt. Tässä postauksessa näette kuvan Venäjältä saamastani kortista, joka on yksi tuoreimmista saaamistani korteista.

Rakettien paukkuessa taustalla päätän tämänkertaisen postaukseni tähän. Kiitos kaikille blogiani  vuoden 2014 aikana lukeneille. Toivotan teille kaikille ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2015!!  Kortteilemisiin! <3

torstai 20. marraskuuta 2014

Viisi vuotta sitten...

Ukraina, 18. marraskuuta 2014 (#683)

... istuin kahden luokkakaverini kanssa tietokoneluokassa ja etsin materiaalia ryhmätyöhömme. Siinä netissä surffaillessani törmäsin sattumalta sivustoon nimeltä bookcrossing. Aikani sitä tutkailtuani päädyin mielenkiinnosta klikkaamaan linkit -välisivua. Silloin törmäsin siihen ensimmäisen kerran, nimittäin postcrossingiin :) Kiinnostukseni heräsi välittömästi ja pian löysinkin itseni tutkailemasta kyseistä sivustoa. Se kiinnosti minua niin paljon, että päädyin liittymään sivustolle vielä samana iltapäivänä ja tässä sitä ollaan :)

Miittikortti, Hämeenlinna
Kun aloitin postcrossingin, minulla ei ollut korttikokoelmaa ollenkaan, sillä en varsinaisesti kerännyt niitä ennen crossailun aloittamista. Nyt, viisi vuotta myöhemmin minulla on kokoelma, joka koostuu 688:sta ympäri maailmaa saamastani postikortista sekä muutamasta miittikortista. Itse olen lähettänyt maailmalle 685 korttia. Todellisuudessa lähetettyjä kortteja on enemmän, mutta kuten tiedämme, kaikki kortit eivät välttämättä pääse koskaan perille. Vuodessa lähetettyjä kortteja on kertynyt 114 ja vastaanotettuja 109 :) Suosikkejani saapuneista ovat olleet mm. Saksasta tullut puussa istuva panda (#650), uusin Johnny Depp -kortti (#683) ja Kanadasta matkannut kortti, jossa on kaksi mustakarhunpentua (#580). Lisäksi Hämeenlinnasta tulleet pikkupanda- ja jääkarhu -miittikortit ovat aivan hurmaavia <3
Saksa, 29. heinäkuuta 2014 (#650)

Saamieni ja lähettämieni korttien yhteismäärä voisi toki olla paljon suurempikin, mutta kuten kahtena aikaisempanakin vuonna, myös tänä syksynä minua on "vaivannut" motivaation puute ja niinpä "korttiliikenne" on ollut melko vähäistä molempiin suuntiin. Viime päivinä kortteja on tosin alkanut taas tulla, kun muutamia viikkoja sitten laitoin 10 korttia matkaamaan maailmalle. Toiset 10 osoitetta odottavat, että kirjoitan kortit ja laitan ne liikenteeseen. Jos sitten vaikka ensi viikolla.. :D Jälleen tulen samaan johtopäätökseen, kuin aina: osoitteiden ottaminen on hauskaa, mutta kirjoittaminen ei niinkään varsinkin, jos sitä ei "jaksa" tehdä heti sen jälkeen, kun on ottanut osoitteet. Ajattelin, että olisi ollut kiva saavuttaa 700 kortin rajapyykki ennen tätä vuosipäivää, mutta kuinkas sitten (taas!!) kävikään. No, jos se seuraava tavoite olisi 1.000 korttia seuraavan viiden vuoden aikana niin se saattaa ehkä jopa täyttyäkin :D

Kanada, 11. helmikuuta 2014 (#580)
Niin, sinua ehkä kiinnostaisi kuulla, minne lähetin ja mistä sain kortteja tämän viidennen vuoden aikana... Eniten, 12 korttia meni Saksaan, 11 korttia lähti puolestaan USA:an ja Venäjälle. Hollanti "putosi" neljännelle tilalle 9:llä kortilla yhdessä Valkovenäjän kanssa. Yhteensä postia lähti 38:aan eri maahan, joista esimerkiksi Guineaan, Argentiinaan ja Arabiemiraatteihin lähetin postia ensimmäisen kerran. Olen erityisen onnellinen siitä, että sain lähettää postia Guineaan ja Arabiemiraatteihin, sillä en ole lähettänyt kovinkaan montaa korttia Afrikkaan. Yllättäen Australiaan lähetin vuoden aikana vain YHDEN kortin :O Itse sain postia 26:sta eri maasta: eniten Saksasta, kuinka yllättävää! (29 korttia), toiseksi eniten Venäjältä (16 korttia) ja kolmanneksi eniten Hollannista (13 korttia). USA oli neljäs (12 korttia). Tänä vuonna ainoastaan Norja oli minulle "uusi maa" eli sellainen, josta en ollut aiemmin saanut postia. Kuten huomaamme, listallani komeilevat kärkisijoilla ne "tylsimmät" maat, joihin tuntuu osoitteita tulevan koko ajan. Ja nämä tiedothan löysin postcrossing -profiilini stats -osiosta.

Miittikortti, Hämeenlinna
Korttien lähettämisen ja vastaanottamisen lisäksi olen jatkanut edelleen miiteissä käymistä ja korteista bloggaamista täällä :) Tulevaisuudessa aion jatkaa postcrossingin parissa omassa tahdissani eli samoin, kuin tähänkin asti. Toivon kuitenkin, että aktivoituisin sen verran, etteivät blogikirjoitusten välit venyisi turhan pitkiksi, kuten esimeksiksi edellisen ja tämän tekstin välillä kävi.. Pahoittelen, yritän parantaa tapani.. Toivossa on ainakin hyvä elää :D Kortteilemisiin <3

torstai 4. syyskuuta 2014

Postikorttien täyttämä kesä osa 2

Venäjä, 29. heinäkuuta 2014 (#649)
Saksa, 29. heinäkuuta 2014 (#650)
Elokuu on vaihtunut syyskuuksi ja kesä alkaa vähitellen olla lopuillaan. Lapset ovat palanneet kouluun ja aikuiset töihin. Arki on alkanut. Itselläni se alkaa vasta ensi viikon maanantaina, joten vielä on muutama päivä lomaa jäljellä :) Kun nyt kerran lomailen, niin mikä sen mukavampaa, kuin pysähtyä hetkeksi postcrossing-harrastuksen äärelle ja lisäillä tänne "muutama" puuttuva korttikuva :)

Edellisen postauksen julkaisemisen jälkeen perille on mennyt 4 lähettämääni postcrossingikorttia ja itse olen saanut 16  lisää :D Näin ollen minulla on tällä hetkellä yhteensä 663 lähetettyä ja 666 vastaanotettua postikorttia :) 

Taiwan, 21. heinäkuuta 2014 (#637)
USA, 23. heinäkuuta 2014 (#642)
Venäjä, 23. heinäkuuta 2014 (#643)
Expirediin menneiden korttien määrä on pysynyt ennallaan, neljässä. Sain viimein ne neljä odottavaakin korttia matkalle ja nyt jännitän erityisesti sitä,  ehtiikö Guineaan matkaava kortti 60 päivän aikana perille. Itse asiassa samalla, kun kirjoitin ne neljä korttia, otin toiset neljä osoitetta lisää ja lähetin postia Belgiaan, Hollantiin, Valkovenäjälle ja Itävaltaan :D Lisäksi olen saanut Sveitsiläiseltä postcrossailijalta ensimmäisen kirjeen. Hän halusi kirjeenvaihtoon Skandinaviassa asuvien ihmisten kanssa ja minä taas puolestani haluan kehittää saksankielen taitoani. En ole hänelle vielä vastannut, mutta yritän tässä jossain vaiheessa saada itsestäni irti muutaman sivun verran saksankielistä tekstiä :) Mutta palatakseni tässä postauksessa esiteltäviin kortteihin :D 

Iso-Britannia, 25. heinäkuuta 2014 (#646)
Ukraina, 23. heinäkuuta 2014 (#644)
Sveitsi, 21. heinäkuuta 2014 (#639)
Venäjä, 25. heinäkuuta 2014 (#648)
Saksa, 20. heinäkuuta 2014 (#633)
Posti toi minulle 20.7 ensimmäisen postcrossingkorttini Norjasta! Vaikka kyseessä ei olekaan mikään tyypillinen norjalainen maisema (#634) tms. josta maan erottaisi, tulin hyvin iloiseksi siitä, että saatoin littää kokoelmaani uuden maan. Kyllä tuo korttikin on hieno ja sopiihan se hyvin fantasia-toiveeseeni :) Se muuten taitaakin olla ensimmäinen lohikäärmekortti, jonka olen tähän mennessä postcrossingin kautta saanut. Saksasta tullut kissakortti (#633) oli mielestäni aika hauska tapaus. Kaksi muuta Saksasta tullutta sijoittuvat asteikolle "ihan kiva kortti" :D Tuo 20.7 olikin aika hyvä postipäivä  :) Silloin tosin oli sunnuntai, joten ei voi olla ihan varma, minä päivänä kortit oikeasti kynnysmatolleni päätyivät. On ikävää, että toisinaan korttien rekisteröiminen saattaa syystä tai toisesta venyä jopa useita päiviä. Minulle ainakin käy joskus niin :( Entä sinulle?
Singapore, 21. heinäkuuta 2014 (#636) 
Puola, 21. heinäkuuta 2014 (#635)

Maanantaina 21.7 sain yhteensä seitsemän postcrossingkorttia, joten silloin oli vielä enemmän kortteja rekisteröitävänä kuin edellisenä päivänä :D Kaksi näistä seitsemästä  matkasi luokseni Ranskasta. Erityisesti (#638) mahtavine ilotulituksineen teki sanattomaksi ja oli mieleeni :) Singaporesta (#636) sain toisen korttini ikinä. Pidin siitäkin, vaikka kuvassa olikin Eiffel Torni eikä mikään paikallinen nähtävyys. Sveitsistä (#639) tulleessa kortissa oli ihanan paljon vuoria <3 ja Taiwanista tullut moikkava panda (#637) sulatti sydämeni :) Kaksi muuta, Saksan perhonen (#641) ja Puolan kaupunkikortti (#635) sijoitan ryhmään "ihan kiva kortti" :D

USA:sta tullut Houston -kortti (#642) pääsi yllättämään iloisesti 23.7. Samana päivänä sain myös talvisen linnan Ukrainasta (#644) ja hauskan piirroskuvan (#643) Venäjältä, jossa oli jääkarhuja :) Kaksi päivää myöhemmin huokaisin ihastuksesta, kun sain Iso-Britanniasta mahtavan mustavalkoisen gepardikortin (#646) ja USA:sta iltavalaistuskuvan (#645) Washingon D.C:stä, Yhdysvaltain pääkaupungista. Oli todella hienoa, että löysin kynnysmatoltani kaksi iltavalaistuskorttia USA:sta samalla viikolla :) 

USA, 25. heinäkuuta 2014 (#645)
Ranska, 21. heinäkuuta 2014 (#638)
Ranska, 21. heinäkuuta 2014 (#640)
Itävalta, 25. heinäkuuta 2014 (#647)
Saksa, 20. heinäkuuta 2014 (#632)
Itävallasta saapui 25.7 kortti, joka oli tähänastisen kokoelmani selkein pohjanoteeraus. Itävaltalainen postcrossailija nimittäin lähetti minulle TYHJÄN kortin!!! Siis sellaisen, jossa ei ollut ollenkaan kuvaa.. Jotain tekstiä hän oli kyllä toiselle puolelle kirjoittanut, mutta sitäkin aika vähän.. Etkö usko? Katso vaikka itse (#647). Olin pöyristynyt moisesta kortista ja varsinkin kun kaikki muut hänen lähettämänsä kortit olivat ihan kunnollisia.. Hetken jo luulin, että kortissa on joku "juju", että se näyttää vaan hetken tyhjältä ja muuttuu sitten ihan normaaliksi, kun sitä katsoo tarpeeksi kauan ja juuri oikeasta kulmasta, mutta kattia kanssa... Toivottavasti sinä et ole koskaan saanut tyhjää korttia postcrossingissa! Se ei ainakaan minusta tuntunut yhtään mukavalta.. 25.7 Sain vielä neljännenkin kortin, nimittäin violetin sävyisen (#648) maisemakortin Venäjältä. Oikestaan kortti oli hankittu Espanjasta ja lähetetty Venäjältä. No, pidin siitä joka tapauksessa paljon enemmän, kuin Itävallasta tulleesta :D
Saksa, 11. heinäkuuta 2014 (#630)
Norja, 20. heinäkuuta 2014 (#634)
Saksa, 20. heinäkuuta 2014 (#631)
Heinäkuun viimeiset kortit tulivat 29.7 Venäjältä (#649) ja Saksasta (#650). Pidän molemmista, mutta hieman enemmän siitä pandakortista :D Mielestäni kyseinen karhu on yksi suloisimmista, minkä olen koskaan postcrossingin kautta saanut <3
Saksa, 21. heinäkuuta 2014 (#641)

Jos teen samoin, kuin edellisessä postauksessa niin tässä kohtaa pitäisi valita 5 suosikkikorttia näistä 21:stä. Aika vaikea tehtävä, mutta yritetään kuitenkin.. Saksasta tullut panda (#650) on ihana <3, USA:n Houstonista (#642) tullut iltavalaistuskortti hieno, Iso-Britannian gepardi-kortti (#646)  taidokas, Venäjän sarjakuvakortti (#643) hauska ja Ranskasta saapunut iltavalaistuskuva (#638) kerrassaan upea. Noin, onnistuihan se. Sain valittua suosikkini :) Mistä kortista/korteista sinä pidät?

Tässä lienee hyvä kohta päättää tämä korttitarina. Palaillaan taas joskus toisella kertaa. Kortteilemisiin! <3